Anastasiksen merkitys kristillisessä teologiassa

Anastasis (kreikaksi: ἀναστάς, "ylösnousemus") on termi, jota käytetään kristillisessä teologiassa kuvaamaan Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Se on johdettu kreikan sanoista "ana" tarkoittaa "uudelleen" ja "stasis" tarkoittaa "seisomista". Termiä käytetään Uudessa testamentissa usein viittaamaan Jeesuksen ylösnousemukseen, ja se nähdään kristillisen teologian ja opin keskeisenä tapahtumana.

Kristillisessä teologiassa anastaasi ymmärretään Jeesuksen ruumiin fyysiseksi ylösnousemukseksi, joka herätettiin kuolleista Jumalan voimalla. Tämä tapahtuma nähdään voittona kuolemasta ja synnistä, ja sitä pidetään osoituksena Jumalan voimasta ja rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Anastasia nähdään myös raamatullisten profetioiden täyttymyksenä ja merkkinä Jumalan suunnitelmasta ihmiskunnan pelastamiseksi. Termiä "anastasis" käytetään useissa kristillisissä teksteissä ja perinteissä, mukaan lukien Uusi testamentti, varhaiskristilliset uskontunnustukset ja hymnit. Se yhdistetään usein ajatukseen ikuisesta elämästä ja kaikkien uskovien ylösnousemustoivosta. Tässä mielessä anastaasi nähdään lohdutuksen ja toivon lähteenä niille, jotka ovat kuolleet uskossa, ja sen uskotaan olevan lupaus tulevasta ylösnousemuksesta ja jälleennäkemisestä Jumalan kanssa.