Inkvisition synkkä historia: kidutus, pakottaminen ja uskonnollinen vaino

Inkvisitio oli oikeusjärjestelmä, jonka katolinen kirkko perusti keskiajalla harhaopin torjumiseksi ja uskonnollisen ortodoksisuuden ylläpitämiseksi. Sille oli ominaista kidutuksen ja muiden pakkokeinojen käyttö tunnustusten poimimiseksi syytetyiltä harhaoppilaisilta, ja sitä käytettiin usein uskonnollisten vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden tukahduttamiseen. Inkvisitio oli aktiivinen eri puolilla Eurooppaa, mukaan lukien Espanjassa, Italiassa ja Saksassa, ja se jatkoi toimintaansa 1800-luvulle saakka.
Inkvisitio tarkoittaa inkvisiittorin virkaa tai asemaa, joka oli kirkon asettama henkilö tutkimaan ja nostaa syytteitä harhaoppitapauksista. Inkvisiitorit olivat tyypillisesti pappeja, mutta he saattoivat olla myös maallikoita kirkon erityisluvalla. Heillä oli laajat valtuudet kuulustella epäiltyjä, takavarikoida omaisuutta ja määrätä rangaistuksia harhaoppiin syyllistyneille.
Inkvisitio oli kiistanalainen instituutio, jota on arvosteltu sen kidutuksen ja muiden ihmisoikeusloukkausten käytöstä. On arvioitu, että tuhansia ihmisiä tapettiin tai vangittiin inkvisition aikana, ja monet muut joutuivat luopumaan uskomuksistaan tai pakenemaan kodeistaan välttääkseen vainon. Kielteisestä perinnöstään huolimatta inkvisitiolla oli merkittävä rooli Euroopan uskonnollisen ja poliittisen maiseman muovaamisessa keskiajalla ja sen jälkeen.