Jälkilukutaidon ymmärtäminen: Kulttuuriarvojen muutos

Postlukutaidolla tarkoitetaan valtiota tai yhteiskuntaa, jossa suurin osa väestöstä osaa lukea ja kirjoittaa, mutta jossa kyky tehdä niin ei enää anna sosiaalista etua tai asemaa. Toisin sanoen jälkilukutaito on yhteiskunta, jossa lukutaito on laajalle levinnyt, mutta ei välttämättä arvostettua tai etuoikeutettua.

Jälkilukutaitoisessa yhteiskunnassa lukeminen ja kirjoittaminen nähdään pikemminkin perustaitoina kuin älykkyyden tai hienostuneisuuden merkkinä. Tämä voi johtua useista tekijöistä, kuten tiedon saatavuudesta tekniikan avulla, tiettyjen kirjallisen viestinnän muotojen heikkenemisestä tai yhteiskunnallisten normien ja arvojen muutoksista.

Jälkilukutaidon käsitteen ehdotti ensimmäisenä kirjallisuuskriitikko ja tutkija, George Steiner vuonna 1994 kirjassaan "The Death of Tragedy". Steiner väitti, että joukkoviestimien nousu ja perinteisten kirjallisuuden muotojen heikkeneminen olivat johtaneet kulttuuristen arvojen muutokseen siten, että lukutaitoa ei enää pidetty keskeisenä tekijänä määritellessä paikkaa yhteiskunnassa.

Sittemmin ajatus postlukutaidosta on tutkittu useiden eri alojen tutkijoiden toimesta, mukaan lukien koulutus, sosiologia ja kulttuuritutkimukset. Jotkut ovat väittäneet, että kirjoitustaito edustaa uutta vaihetta inhimillisen viestinnän kehityksessä, kun taas toiset ovat nähneet sen uhkana perinteisille lukutaidon ja älyllisen tutkimuksen muodoille.