Papyruksen merkitys muinaisen Egyptin historiassa

Papyrus on kasvi, jota käytettiin muinaisina aikoina paperin valmistukseen. Se kasvoi Niilin joen suistossa ja muissa osissa Egyptiä, ja sen pitkät, ohuet varret korjattiin, leikattiin suikaleiksi ja lyötiin sitten yhteen joustavan kirjoituspinnan luomiseksi. Papyrusta käytettiin tuhansien vuosien ajan tallentamaan tärkeitä asiakirjoja, mukaan lukien uskonnolliset tekstit, oikeudelliset sopimukset ja kirjeet.
Sana "papyrus" tulee kasvin kreikan sanasta, joka on johdettu egyptiläisestä sanasta "per-wer", joka tarkoittaa "ruokotalo". Papyruksen käyttö kirjoitusmateriaalina alkoi muinaisessa Egyptissä noin 3000 eaa. ja jatkui 400-luvulle jKr., jolloin se korvattiin eläimennahasta tehdyllä pergamentilla.
Papyrus oli tärkeä innovaatio ihmiskunnan historiassa, jonka avulla ihmiset pystyivät tallentamaan ja säilyttämään tietoja ensimmäistä kertaa kestävässä muodossa. Sillä oli keskeinen rooli muinaisten sivilisaatioiden kirjallisuuden, lain ja hallinnon kehittämisessä, ja sen perintö on edelleen nähtävissä monissa nykypäivään asti säilyneissä papyruksissa.